Wednesday, November 7, 2018

Rituals



Reissun ensimmäisenä päivänä meillä oli hyvin aikaa kierrellä kaupunkia, ja kävimme tutustumassa Tukholman päärautatieaseman Rituals-liikkeeseen. Meille kolmelle (Kirsi, Kaisla ja Kati) Rituals ei ollut ennestään kovin tuttu merkki, joten tutuistuimme siihen mielenkiinnolla. Rituals on vuonna 2000 perustettu alankomaalainen kosmetiikkamerkki, joka myy muun muassa vartalon- ja hiustenhoitotuotteita, meikkejä ja hajusteita.

Saavuimme liikkeeseen aikaisin aamulla ja olimme tuohon aikaan liikkeen lähes ainoat asiakkaat. Tämä sopi hyvin liikkeen rauhalliseen ja seesteiseen teemaan. Tunnelmaa loivat liikkeen hämärähkö valaistus, tuotteiden rauhallisuutta huokuvat tuoksut ja pakkaukset, sekä niiden asettelu kauniisti tuotesarjoittain. Tuotesarjoilla oli jokaisella omat tuoksunsa ja teemavärinsä. Monet tuotesarjojen nimet, kuten Buddha, Sakurai tai Samurai, olivat saaneet inspiraationsa Aasiasta.

Dao-tuotesarjaa
Happy Buddha-tuotesarjaa

Viihdyimme liikkeessä pitkään, tuotteita tutkien.
Huomasimme myös, että tuotteiden pakkauksissa oli ajateltu ekologisuutta. Esimerkiksi suihkugeeleihin ja vartalovoiteisiin pystyi ostamaan täyttöpakkauksia.

Vuoden 2018 Rituals-joulukalenteri


L
iikkeesseen oli järjestetty myös piste, jossa asiakkaat saivat itse kokeilla Ritualsin suihkutuotteita kuten kuorintavoiteita. 


Omat Rituals-ostoksemme: käsivoiteita, yhdistetty kasvo- ja huulivoide aurinkosuojalla sekä huulipuna
Kaisla, Kirsi ja Kati

No comments:

Post a Comment